Sakke aalto perhe

Emma-palkittu Sakke Aalto väsyi kantamaan häpeää

Emma-palkittu Sakke Aalto väsyi kantamaan häpeää: ”Oli hetkiä, joina oma elämä tuntui täysin arvottomalta” | Kodin Kuvalehti

25.6.2021 — Sakke oli ajatellut, että monet epävarmuudet liittyivät ulkonäköön. Pikkuhiljaa hän alkoi tajuta, että kyse on enimmäkseen muusta kuin nenän …

Sakke Aalto eli artisti Keko Salata eli vuosia häpeän varjossa. Teininä hän koki välillä olevansa ulkopuolinen ja ulkonäöltään vääränlainen. Aikuisena Sakke on oppinut ymmärtämään pahan olonsa syitä ja nauttimaan elämästään.  Sakke Aalto seisoo valkoisen korkean pöydän takana, kameroiden edessä. …

sooloartistina hän on Keko Salata, joka ei uskalla yleisön eteen

Sakke Aalto tuotti Behmin menestysalbumia, ja silti harva tuntee häntä – sooloartistina hän on Keko Salata, joka ei uskalla yleisön eteen

21.7.2021 — Sakke Aalto tuotti Behmin menestysalbumia, ja silti harva tuntee häntä – sooloartistina hän on Keko Salata, joka ei uskalla yleisön eteen.

Aalto on tehnyt musiikkia esimerkiksi JVG:lle, Mikael Gabrielille ja Cheekille, mutta kovat meriitit eivät ole poistaneet epävarmuutta. Siksi hän poseerasi Keko Salatan valokuvissa pitkään maski naamallaan.

Erosi huipputuottajasta! Laulajakaunotar Behmillä uusi mies …

Erosi huipputuottajasta! Laulajakaunotar Behmillä uusi mies kiikarissa! | Seiska

4.2.2021 — – Sakke ja Behm eivät enää tapaile, vaan laulajatähdellä on jo uusi luovalla alalla työskentelevä herrasmies kiikarissa. Behm ja mies ovat …

Sakke Aalto: Puhu itsellesi kauniisti – Pirkka

20.11.2020 — Sakke Aalto eli Keko Salata on tehnyt musiikkia Suomen suurimmille artisteille. Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen. Ilmoitus päättyy. Tuottajaguru …

Tuottaja Sakke Aalto on Keko Salata: Naamio sai poistua

Sakke Aalto: Puhu itsellesi kauniisti – Pirkka

1.3.2022 — Nuorena Sakke Aalto häpesi itseään ja yritti olla näkymätön. … Rusetista kertyneillä varoilla autetaan sotaa paenneita perheitä uuden …

Nuorena Sakke Aalto häpesi itseään ja yritti olla näkymätön. Nyt hän kannustaa musiikillaan ihmisiä ajattelemaan hyvää itsestään ja muista.

Keskustelu – Behm ja tuottaja Keko Salata seurustelevat!

11.3.2020 — Huipputuottaja, säveltäjä Sakke Aalto on tehnyt yhteistyötä monen ykkösrivin artistien kanssa JVG:stä Cheekiin. Kun Sakke alkoi esittää itse …

Sakke Aalto sai kappaleen Snoop Doggin levylle – Viihde

18.9.2020 — Behm, Sakke Aalto ja Kashwell ovat tuottaneet tänään perjantaina ilmestyvän Behmin debyyttilevyn Draaman kaari viehättää. Vedonlyönnin …

Keskustelu – Behm ja tuottaja Keko Salata seurustelevat! | Aihe vapaa | Vauva

26.11.2020 — Sakke Aalto! Vastaa · Lainaa · Ilmoita asiattomaksi. ylös 5; alas 0. Vierailija. 7/10 |. klo 22:13 | 26.11.2020.

23.3.2010 — Helsinkiläinen Sakke Aalto on saanut kappaleensa tuoreelle Snoop Doggin levylle. Snoop Doggin uusi levy More Malice sisältää seitsemän uutta …

Keywords: sakke aalto perhe